Sokeriton laskiaiskakku a.k.a. Ryhmä Hau -kakku 2-vuotiaalle

Sokeriton banaanitäytekakku, tai kuten sitä myös voisi nimittää: laskiaiskakku, on ollut blogini löydetyin resepti. Ja hyvä niin! 🙂 Se on nimittäin yksi onnistuneimpia leipomuksiani, jos ei onnistunein. Tein kakun vuosi sitten kuopukselle 1-vuotiskakuksi. Vuoden varrella sitä on leivottu niin meillä kuin ainakin poikien serkkujen luona. Ja nyt kun koitti kaksivuotispäivä, totesin, että miksi turhaan vaihtaa hyvää muuhun ja käytin ohjetta tämänkin vuoden synttärikakkuun.

Kakkua tehdessäni tajusin, että tässähän on ihan samoja elementtejä kuin laskiaispullassa. Hilloa ja kermavaahtoa – pulla vain on vaihtunut kakkuun. Mutta koska nyt on helmikuukin ja laskiaispäivä ovella, menee tämä täydellisesti laskiaiskakusta.

Vähän mietin etukäteen, mahtaako kakku yhä pojalle maistua yhtä hyvin kuin aiemmin. Hän on nimittäin maistellut jo kaikenlaista sokeristakin ja kovasti on perso makealle! ”Kakku, keksi, karkki” hän toistelee isoveljen perässä. Mutta kyllä kuulkaa upposi. Hän istui pöydässä toista tuntia ja popsi menemään, varmaan kolmanneksen kakusta. 😀 Se kelpasi niin, ettei hän edes muita herkkuja juuri huomannut.

Nyt poika on jostain saanut innostuksen Ryhmä Hau -hommiin, joten Rekku piti saada myös kakkua koristamaan. Pähkäilin miten saisin teemaa tehtyä niin, ettei tarvitse sokerittoman kakun päälle kovin sokerimassoja tai muita viritellä. Ryhmä Hau -muffinssivuokia ei löytynyt mutta sen sijaan löytyi tällainen kakkukuva. Se on sokeriton, joskaan ei nyt erityisen terveellinen tai maistuva. Toimi kuitenkin juuri sen verran, että koirat saatiin kakun päälle ja päällinen oli helppo kaapia pois ennen lusikoimista.

Kakkukuvaa varten vähempi määrä kermavaahtoa riittäisi, jottei kuva kupruunnu.

P.S. Tsekkaa myös nämä gluteenittomat ja vegaaniset laskiaispullat, joissa on kakun sijaan sitä pullaa chia-hillon ja kookoskermavaahdon kera. 🙂

Kakku ennen kolmatta kerrosta ja kuorrutuksia

Sokeriton laskiaiskakku a.k.a. Ryhmä Hau -kakku 2-vuotiaalle

Kakun ohjeen löydät tästä postauksesta. Poikkeuksena 1-vuotiskakkuun tein kakun tällä kertaa 20 cm vuokaan (24 cm sijaan), jolloin kakusta tulee korkeampi. Laitoin nyt kookoskermavaahtoa myös kakkukerrosten väliin sekä kauttaaltaan kakun päälle. Hilloon käytin pelkästään mansikkaa.

  1. Aloita siis valmistamalla chia-hillo ja laittamalla kookosmaitotölkki jääkaappiin.
  2. Valmista kakkupohja. Kun pohja on jäähtynyt, leikkaa se kolmeen osaan.
  3. Laita kakkupohjien väliin chia-hilloa ja kookoskermavaahtoa. Levitä päällimmäiseksi vain kermavaahtoa. Jos käytät kakkukuvaa, levitä vain ohut kerros vaahtoa, jos haluat, ettei kuva kovin kupruunnu.
  4. Nauti!

Hyvää ja makoisaa laskiaista kaikille!

One thought on “Sokeriton laskiaiskakku a.k.a. Ryhmä Hau -kakku 2-vuotiaalle

Add yours

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: