Nyt kun ilmat ovat olleet vähän viileämmät, voi uuniakin lämmittää. Tämä näppärästi uunissa valmistuva peltiruoka on uusimpia tulokkaita arkiruokarepertuaarissamme ja sen verran hyvä, että haluan reseptin jakaa.
Kuten olen jo aiemmin maininnut, on koko perheelle maistuvan kasvisruoan laittaminen ollut meillä hieman haastavaa. Esikoinen tykkää kyllä useista kasviksista tuoreena sellaisenaan mutta kypsennettynä ne eivät maistu. Miestä taas epäilyttää sekin, miten kasvisruoalla jaksaa, mistä saa proteiinia ja vatsantäytettä. On hän muutenkin ennemmin meat lover.
Kasvisten suosiminen nyt olisi kuitenkin kaikkien parhaaksi niin terveydellisestä näkökulmasta kuin ilmastonkin kannalta. Kasvikset sisältävät muun muassa paljon vitamiineja ja hivenaineita sekä kuituja ja vain vähän (jos ollenkaan) huonoa rasvaa tai hiilihydraatteja. Kullakin kasviksella on omat ravintoarvonsa, joten niitä kannattaa syödä mahdollisimman monipuolisesti. Jos proteiinin määrä epäilyttää, niin näihin pihveihin sitä tuovat ainakin kananmunat, linssit ja feta.
Pojalle kasvikset uppoavat parhaiten lettujen, pihvien tai pyöryköiden muodossa ja tässä siis yksi niistä variaatioista, joka meillä on saanut hyväksyvän tuomion! Pihvit kestävät hyvin pakastuksen, joten kannattaa paistaa kerralla koko pellillinen ja siirtää sitten ylijääneet palat pakkaseen kiirepäivää varten. Esivalmistelut vaativat hieman aikaa mutta lopputulos valmistuu itsekseen uunissa, eli riittää kun taikinan kaataa pellille ja leikkelee ”pihveiksi” sitten kypsennyksen jälkeen. Miten mainiota!
Feta antaa kivasti suolaa ja syvyyttä makuun. Jos kaipaa maidotonta versiota, voisi kokeilla käyttää sen sijaan esim. tofua tai kaurapalaa ja maustamiseen sitten vähän enemmän suolaa.
Maukkaat kasvis-fetapihvit uunissa (1 pellillinen)
- 600 g kesäkurpitsaa
- 500 g porkkanaa
- 230 g esikeitettyjä linssejä (1 pkt GoGreen) *
- 1 ruukku ruohosipulia
- 200 g laktoositonta fetaa (esim. Apetina)
- 5 kananmunaa
- 1 dl kvinoajauhoa (tai esim. tattarijauhoa)
- 4 rkl neitsytoliiviöljyä
- (1 rkl lehtikaalijauhetta) **
- mausteet: 2 tl yrttimaustetta (ranskalaiset yrtit), 1 tl sitruunapippuria, 0,5 tl jauhettua paprikaa, 0,5 tl jauhettua kurkumaa, ripaus suolaa
- 2 rkl fibrexiä
* säilytysvedessä olevat linssit ovat low 46 g kerta-annoksella, kun huuhtelet säilytysveden pois.
** onnistuu hyvin ilmankin
Valmistus
- Kuori porkkanat ja huuhtele muut kasvikset. Raasta porkkanat ja kesäkurpitsat, silppua ruohosipuli. Valuta ja huuhtele linssit.
- Paloittele feta. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
- Vatkaa munien rakenne rikki. Sekoita joukkoon jauhot, mausteet ja öljy. Sekoita joukkoon koko ajan vatkaten myös fibrex.
- Sekoita joukkoon kasvikset ja lopuksi kääntele feta.
- Kaada seos leivinpaperin päälle uunipellille. Paista uunissa noin 30 minuuttia.
- Leikkaa annospaloiksi ja nauti sellaisenaan tai esimerkiksi puolukkasurvoksen kera.
Hei! Mihin tuota Fibrexiä tarvitaan?
TykkääLiked by 1 henkilö
Hei! Fibrex toimii vähän kuin korppujauho, eli sitoo nestettä ja pitää massan paremmin kasassa. Uskoisin, että psyllium ajaisi kyllä saman asian, eli kumpaa vaan voi kokeilla ☺
TykkääTykkää