Kirjoitin taannoin koko perheelle maistuvan kasviskeiton metsästyksestä. Kasvisruoat ovat olleet meillä niitä haastavimpia saada lisättyä hyväksytysti viikon ruokalistaan. Jostain syystä niin mies kuin poikakin ovat kovin lihan ja tärkkelysten perään ja jos saisivat päättää, syötäisiin meillä varmaan lähinnä jauhelihaspagettia tai nakkikeittoa. Poika syö kyllä onneksi vihanneksia melko hyvin sellaisenaan mutta lämpimissä ruoissa ne eivät aina maistu.
Onneksi on kuitenkin keinot ujuttaa vihreää voimaa ateriaan ja yksi niistä on taikoa ruoka letun muotoon. Vanha kunnon pinaattilettu on siis yksi pelastaja! Maistuu kaikille! Nämä letut ovat päivitetty versio täynnä hyvää tekevää vihreää ja tietysti vehnättömiä.
Ohjeen olen bongannut FODMAP-keittiöni blogista ja pitkälti sitä noudatankin. Lähinnä yrttejä ja jauhoja olen vaihdellut toisiin sen mukaan, mitä kaupasta tai kaapista löytyy. Yksi toimivimpia jauhokomboja on mielestäni tämä alla mainittu kvinoa-tattari-hirssi. Muillakin jauhoilla kuitenkin onnistuu, vähän sitten määriä säädellen. 🙂
Sekä kvinoa, että tattari ovat proteiinipitoisia ja siksi sopivat hyvin lettuihin, joita muuten pitäisi syödä melko paljon tullakseen kylläiseksi. Vertailun vuoksi: riisijauhossa on proteiinia keskimäärin 7 %, tattarihiutaleissa 13 % ja kvinoajauhossa 14 %. Terveellisiä kvinoa, tattari ja hirssi ovat muutoinkin sekä luontaisesti gluteenittomia.
Jos et ole vielä pinaattilettujen valmistusta kotikeittiössä kokeillut, suosittelen lämpimästi testaamaan!
Pinaatti-lehtikaaliletut (noin 12 isoa lettua)
- 200 g luomu lehtikaalia
- 150 g pakastepinaattia (tai tuoretta babypinaattia)
- 1 ruukku tuoretta korianteria
- 1 ruukku tuoretta persiljaa
- 5 dl kaurakermaa
- 8 dl mantelimaitoa
- 6 munaa
- 1 dl neitsytoliiviöljyä
- 1 rkl nokkosrouhetta
- 2 tl suolaa
- 2 tl kuivattua ruohosipulia
- 1,5 tl sitruunapippuria
- 1 tl inkiväärimaustetta
- 2 dl tattarihiutaleita
- 1,5 dl kvinoajauhoa
- 1 dl hirssihiutaleita
- 3,5 rkl hienoa psylliumia (esim. Farina)
Paistamiseen: neitsytkookosöljyä
Lisäksi: puolukkasurvosta (esim. Herkkumaa)
Valmistus
- Huuhtele lehtikaali, poista ruodit ja revi lehdet blenderiin.
- Sulata pakastepinaatti tai huuhtele tuore pinaatti ja lisää tehosekoittimeen. Lisää joukkoon myös korianteri, persilja, nokkosrouhe, kaurakerma ja mantelimaito. Aja massa tasaiseksi.
- Kumoa seos kulhoon. Sekoita vispilällä joukkoon munat, oliiviöljy, suola ja mausteet.
- Yhdistä toisessa kulhossa hiutaleet, jauhot ja psyllium. Lisää jauhoseos taikinanesteeseen koko ajan vispilällä vatkaten. Anna taikinan tekeytyä noin 5 minuuttia.
- Lisää öljy kuumalle pannulle ja paista lettua muutaman minuutin ajan per puoli.
- Nauti letut sellaisenaan tai kevyesti sokeroidun puolukkasoseen kanssa.
Vastaa