Lahjakausi on kuumimmillaan. Joululahjojen hankintakin herättää tunteita: ruuhkissa jonottelu ja maksukortin vinguttelu voi stressata ja osa kokee, että tavaraa on jo nurkat täynnä. Turhan roinan hankkiminen ei innosta itseänikään mutta onneksi lahjat voivat olla muutakin kuin materiaa.
Mielestäni jouluun kuuluu antamisen ja saamisen tuottamien yllätysten ilo. Pidän siitä, kun voin miettiä, millaisin paketein voisin läheisiä ilahduttaa ja esitän mielellään myös täsmätoiveet jälkikasvulleni ja itselleni. Suuremmat lahjahankinnat harvoin jäävät viime tippaan, sillä hyödynnän jo syksyn alennusmyyntejä ja mietin hyvissä ajoin mitä hankin.
Lisälahjaksi tapaan antaa jotain itsetehtyä. Siinä pääsee joulutunnelmaan kun leipoo lahjaherkkuja ja toisaalta itsetehty muistaminen toivon mukaan myös ilahduttaa. Lokakuun lopulla osallistuin Lakufestareilla lakritsinvalmistustyöpajaan, josta sain vinkkejä lakun valmistukseen kotikeittiössä. Kun lähipiiristä löytyy vielä monta lakuharrastajaa, oli tämän vuoden herkkulahjavalinta sinetöity.
Workshopin reseptiä tuunasin sen verran, että vaihdoin vehnäjauhot täysjyväriisijauhoon, jotta lakut ovat gluteenittomia. Säädin myös hieman sokerien ja jauhojen suhteita – jauhoja lisäämällä ja sokeria vähentämällä lakuista tulee pehmeämpiä. Jos pidät enemmän kovemmista lakuista, vähennä jauhojen määrää tai lisää sokeria.
Nämä lakut eivät siis tällä kertaa ole mitään terveellistä herkkua, vaan ihan perinteistä lakritsia. Tosin ei ihan kaupan lakuun verrattavaa. Maku näissä on voimakkaampi ja koostumus toffeemaisempi kuin kaupan lakuissa.
Lahjaksi nämä sopivat hyvin, sillä säilyvät hyvänä jopa useamman viikon ja myös huoneenlämmössä.
Vähäsokerinenkin versio lakusta on mietinnässä ja siitä lisää tuonnempana. 🙂
Gluteeniton lakritsi (noin 40 lakupalaa)
- 0,75 dl vettä
- 1 dl muscovadosiirappia (tai tummaa siirappia)
- 1 dl muscovadosokeria
- 2 rkl lakritsijauhetta* (esim. Urtekram)
- 2 tl lakritsinjuurijauhetta (esim. Urtekram)
- 1 dl täysjyväriisijauhoja
sekä
- miedon makuista öljyä, esim. pellavansiemenöljyä
- halutessasi makuaineita kuten marjajauhetta, kaakaojauhetta tai kookoshiutaleita
*lakritsijauhe on tehty lakritsijuuresta uuttamalla ja jauhamalla ja lakritsinjuurijauhe taas on jauhettua lakritsijuurta. Workshopin vetäjän mukaan oikeanlaisen maun saavuttamiseksi tarvitaan molempia. Tärkeämpi näistä on kuitenkin lakritsijauhe.
Valmistus
- Öljyä valmiiksi leivinpaperi kevyesti mutta kauttaaltaan.
- Lisää pinnoitettuun kasariin vesi, siirappi, sokeri ja lakritsajauheet. Sekoita yhteen vispilällä.
- Keittele miedolla lämmöllä välillä sekoitellen noin kaksi minuuttia ja anna seoksen kuplia. Älä vatkaa liian voimakkaasti.
- Siivilöi riisijauho vähän kerrallaan kattilaan samalla sekoitellen.
- Anna massan kuplia vielä sen aikaa, kunnes se paksuuntuu kunnolla ja irtoilee kattilan reunoilta. Voit testata valmiin lakun koostumusta tiputtamalla nokareen massaa lasiin, jossa on kylmää vettä. Massasta pitäisi pystyä muotoilemaan pallo.
- Lisää halutessasi makuaineita massan joukkoon ja sekoittele. Voit ripotella makuaineita halutessasi myös valmiin lakritsin päälle.
- Kun massa on valmis, kaada se öljytyn leivinpaperin päälle toiseen reunaan. Käännä leivinpaperin toinen puoli päälle. Painele tasaiseksi, vaikka tarjottimen avulla. Jätä levyn paksuudeksi noin puoli senttimetriä. Anna jäähtyä.
- Leikkaa jäähtyneestä massasta paloja ja pyörittele ne (tarvittaessa öljytyin käsin) palloiksi tai muotoile muunlaisia haluamiasi paloja. Tarjoile ja nauti sellaisenaan tai kääri palat voi- tai leivinpaperiin.
Huom! Lakut kovettuvat jääkaapissa mutta pehmenevät huoneenlämmössä.
Vastaa