Kurkumajuoma eli kultainen maito

Kurkumajuomia olen ihastellut jo pitkään eri medioissa mutta asian äärelle eli testaamaan päädyin vasta muutama päivä sitten. Tämä golden milkiksi kutsuttu juoma on suosittu varmasti ainakin terveysvaikutustensa vuoksi: juomaan uppoaa kurkumaa, inkivääriä ja muita mausteita, joilla on antioksidanttisia ja tulehdusta hillitseviä vaikutuksia.

Kurkuman terveellisyydestä on kohistu viime vuosina ja sen sisältämän kurkumiinin sanotaan auttavan muun muassa maksan, hengitysteiden, nivelten ja hermoston hyvinvoinnin tukemisessa. Kurkuman tavoin inkivääri on terveysvaikutteisten ruokien kärkipaikoilla. Tulehdusta hillitsevien ominaisuuksiensa lisäksi inkiväärin sanotaan myös muun muassa tehostavan ruoansulatusta. Kardemummalla, kanelilla ja tähtianiksella niinikään on vastaavia lääkinnällisiä ominaisuuksia kuin kurkumalla ja inkiväärillä.

Kurkumamaito eli Golden Milk / Sweets by Sini

Tämä pirteän keltainen juoma on hyvin mausteinen ja lämmittävä. Lasillinen on myös sen verran tujakkaa tavaraa, että pitää nälänkin poissa hetken aikaa. Mausteiden ja makeutuksen määrää säätämällä löydät itsellesi maistuvimman version.

Hyvät kofeiinittomat lämpimät juomat ovat itselleni aina tervetulleita ja tästä tulee varmasti yksi omista syys- ja talvikauden suosikeistani. Kofeiinittomana se sopii lapsillekin. Ainakin teoriassa – tällä kertaa poikani epäluulot voittivat uteliaisuuden, vaikka juoma olisi varmasti flunssapotilaalle hyvää tehnytkin. 🙂

Kurkumajuoma eli kultainen maito (kahdelle)

  • 5 dl makeuttamatonta mantelimaitoa (tai muuta maitojuomaa)
  • 2 tl kurkumajauhetta
  • 1 cm tuoretta inkivääriä
  • 1 tl ceylon kanelia
  • 1 tähtianis
  • 0,25 tl kardemummaa
  • 0,25 tl aitovaniljajauhetta
  • rouhaisu mustapippuria myllystä
  • 2 tl vaahterasiirappia
  • 2 tl MCT-öljyä

Valmistus

  1. Lisää mantelimaito, tähtianis ja kuorittu ja viipaloitu inkiväärinpala kattilaan.
  2. Laita keskilämmölle ja vispilöi joukkoon muut mausteet. Lämmitä seosta noin 10 minuuttia välillä sekoitellen.
  3. Maista ja lisää joukkoon haluamasi määrä makeutusta. Ota pois liedeltä ja sekoita halutessasi joukkoon myös MCT- tai neitsytkookosöljy.
  4. Siivilöi juoma kulhoon tai suoraan mukeihin. Nauti!

P.S. Inkivääri ja kurkuma imeytyvät paremmin tuoreesta juuresta uuttamalla mutta jauhettakin voi käyttää. Mustapippurin ja MCT-öljyn tehtävä on tehostaa kurkumiinin imeytymistä.

Kurkumamaito eli Golden Milk / Sweets by Sini

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: