Raparperipiiras (vegaaninen ja terveellisempi)

Follow my blog with Bloglovin

Raparperin sesonki on alkanut jo toukokuulla mutta vielä ehtii apajille ja niinpä kipaisinkin sunnuntaiaamun vaunulenkilläni hankkimassa nipun varsia Kauppatorilta. Näiden vanhempien ja ei enää niin pehmeiden varsien valmistuksessa riittää anopin neuvoin, kun kuorii uloimman ohuen kuoren pois ennen käyttöä.

En ole aiemmin ollut mikään raparperiharrastaja enkä oikeastaan ikinä hyödyntänyt sitä mitenkään. Päätin kuitenkin antaa vihannekselle nyt uuden mahdollisuuden ja kokeilla mitä hyvää siitä saisi aikaan.

Aloitettuani FODMAP-ruokavalion jouduin luopumaan useastakin rakkaasta ruoka-aineesta. Ehkä eniten ikävöimäni herkku on omena, joka oli ennen aina osa aamupalaani ja jonka raikkaudesta ja kirpakkuudesta nautin. Maistettuani nyt palasen raakaa raparperinvartta huomasin ilokseni, että siinä oli samanlaista kirpeyttä kuin vihreissä omenoissa. Selitys tähän lienee omenahappo, jota myös raparperissa on. Muutoin raparperi sisältää muun muassa C-, A- ja K-vitamiinia sekä kaliumia.

Terveellisellä linjalla jatketaan, joten halusin kehitellä piirakan, jossa ei käytetä voita eikä valkoista sokeria. Tein piirakasta samalla vegaanisen, jotta se sopii yhä useammalle herkuttelijalle. Päällä oleva muruseos on granolatyyppistä ja rapeat paahtuneet pähkinät tuovatkin kivasti purutuntumaa tähän piirakkaan. Raparperien kirpakkuutta ei ole täysin peitetty tässä versiossa, mutta jos pidät makeammasta, voit lisätä makeutuksen määrää täytteessä.

Raparperipiirakka (vegaaninen, gluteeniton, terveellisempi) / Sweets by Sini

Raparperin kanssa suositellaan nautittavan maitotuotteita, sillä raparperin sisältämä oksaalihappo sitoo elimistössä olevaa kalsiumia. Vegaani voi kuitenkin valita maitotuotteen sijaan kasvimaitopohjaisen tuotteen, johon on lisätty kalsiumia. Pikaisella tutkimuksella lähikaupasta löytyi ainakin muutama tällainen vaihtoehto, jotka reseptissä alla.

Kerro ihmeessä, jos innostuit kokeilemaan reseptiä ja mitä pidit siitä. Sopii hyvin vaikka juhannuksen jälkiruokaherkuksi.

Leppoisaa ja taianomaista juhannusta!

Raparperipiirakka (vegaaninen, gluteeniton, terveellisempi) / Sweets by Sini


Raparperipiiras (vegaaninen ja terveellisempi)

Pohja (halkaisijaltaan noin 28 cm vuoka)

  • 4 dl luomukaurahiutaleita
  • 1 dl mantelijauhoa
  • 1 dl kauramaitoa (mielellään sellainen, jossa kalsiumia, esim. Oatly)
  • 0,5 dl maapähkinävoita
  • 1-2 tl vaahterasiirappia
  • 3 rkl intiaanisokeria
  • 4 rkl sulaa kookosöljyä
  • 1 tl kardemummaa
  • 1 tl ceylon-kanelia
  • 1 tl inkiväärimaustetta

Täyte

  • noin 600 g raparperia
  • 1 rkl vaahterasiirappia
  • 2 rkl intiaanisokeria
  • 0,5 tl aitovaniljajauhetta

Muru

  • 1 dl luomukaurahiutaleita
  • 70 g pekaanipähkinöitä
  • 2 rkl sulaa kookosöljyä
  • 1 rkl intiaanisokeria
  • 1 tl ceylon-kanelia
  • 1 tl inkiväärimaustetta

Lisäksi

  • Oatly iMat Fraiche (tai muu kasvimaitotuote, jossa mielellään kalsiumia / ei-vegaaneille esim. laktoositon turkkilainen jugurtti tai vaniljarahka)

Valmistus

  1. Lisää kaikki pohjan ainekset blenderiin ja sekoita tasaiseksi massaksi.
  2. Painele massa piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa noin 8 minuuttia.
  3. Valmista muruseos: rouhi pähkinät ja laita kulhoon. Sekoita joukkoon kaurahiutaleet, kookosöljy, intiaanisokeri ja mausteet.
  4. Valmista täyte: pese raparperit ja pilko noin sentin levyisiksi paloiksi (ota tarvittaessa ensin vanhemmista varsista uloin ohut kuori pois). Siirrä raparperipalat omaan kulhoonsa ja pyörittele joukkoon vaahterasiirappi, intiaanisokeri ja vaniljajauhe.
  5. Kaada raparperiseos uunista tulleen pohjan päälle.
  6. Ripottele muruseos raparperien päälle.
  7. Paista 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.
  8. Anna jäähtyä hieman ja tarjoile esim. kaurajugurtin kanssa.

 

Raparperipiirakka (vegaaninen, gluteeniton, terveellisempi) / Sweets by Sini

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: